Nyt oli valoisampaa aamulla ajella, kun pilvet väistyivät. Vaikuttaa heti mielialaan. Metsän keskellä ajellessani havahduin siihen, että enää ei ole ollut juureton olo. Olen maatilalta kotoisin ja olin kahdeksan vanha, kun muutimme kaupunkiin pieneen kerrostalokolmioon. Ensin alkuun uuden viehätys tuntui hyvältä, mutta arjen koittaessa aloin kaivata takaisin maalle. Tiedän, että vanhemmille oli hankalaa monen kilometrin päästä lähteä töihin. He halusivat helpompaa elämää, mutta muuttuiko kaikki helpommaksi? Lapsen näkökulmasta ei, koska tilalle tuli heti uusia vaikeita asioita. Muistan, että näin unta takaisinmuutosta ja haaveilin monta vuotta siitä, että pääsisin edes katsomaan entistä kotitaloa. Koulusta tullessa oli yksi maatila kaupungin kupeessa ja aina, kun ohitin kyseisen maatilan, tuli tuttuuden ja turvallisuuden tunne. Mutta ei auttanut, piti elää modernia kehittyvää kaupunkilaiselämää, johon kuului kaikki sellainen, mikä ei maatilalla tullut kyseeseen.

Lapsena ja nuorena minulla oli aina paha olla. Kärsin syyllisyydestä, sellaisestakin, johon ei olisi ollut tarvetta. Hyveenä pidettiin sitä, että itsellä on paremmin kuin muilla eli kulissit pystyssä, vaikka miltä tuntuisi. Piti kulua yli 30 vuotta ennen kuin totaalisesti havahduin ja kykenin tekemään muutoksen elämässäni. Jännää on se, että torppani sijaitsee kunnassa, josta minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista kokemusta entuudestaan. Silti tuntuu kuin olisin palannut juurilleni. Ympärillä on metsää ja peltoa. Tulee turvallinen olo, kun aamulla ensimmäisenä herätessä näkee ikkunasta koivut. Ne ovat olleet ties kuinka kauan todistamassa maailman muuttumista ja siellä ne yhä seisovat ylväinä. Edelleen ihmettelen sitäkin, että monen vuoden säännöllisen syksyflunssan ja päänsäryn jälkeen en ole sairastanut ollenkaan. Tuntuu kuin hirsiseinät ja puhdas luonto ympärillä suojaisi kaikelta. Uneni laatu on muuttunut radikaalisti täällä ollessani. En ole tarvinnut enää buranaa tai antibiootteja. Uskon, että suurin osa sairauksista on psykofyysistä ja sillä, mitä silmät näkevät ja kroppa kokee sekä korvat kuulevat on kiistatta merkitystä psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi fyysiselle hyvinvoinnille.

Kuvittelin, että krempat alkavat, kun kampean kaivosta vettä ämpäreihin ja raijaan kottikärryjä saunalle ja talolle. Mutta ei, olen huomannut, että käsivarsien lihakset ovat kasvaneet nopeammin kuin silloin, kun kävin kuntosalilla neljäkin kertaa viikossa. Toki arkipäivän toiminnot eivät tule enää kuin manulle illallinen, mutta se on asenteesta kiinni. Mieluummin elän tällä tavoin kuin nykyajan modernia elämää kaupungissa, jossa koko ajan pitää olla ja tehdä enemmän, jotta kuuluu joukkoon. Kun ajan lähimpään kaupunkiin, aistin negatiivisuuden tunteen. Saattaapi olla ihan omasta itsestä kiinni, mutta en kaipaa yhtään sitä, että peilaan itseäni ja toimintaani muihin ihmisiin ja määritän arvoni sen mukaisesti. Täällä maalla on helpompi olla oma itsensä. Ei tarvitse meikata, ei valikoida vaatteita, eikä muutakaan pätemistä.

Oppimisen paikka itselleni on ollut elää luonnonvoimien ehdoilla. Kyllä on vaikeaa, kun huomaa, ettei hallitsekaan kaikkea, mitä on kuvitellut hallitsevansa. Kaupungissa asuessani olin niin ekoihminen että. Nyt huomaan, että olen ollut kaikkea muuta. Ihminen pystyy narraamaan itseänsä kyllä aika hyvin. En ole vieläkään mikään ekoihminen, mutta yritän opetella. Vaikeaa tuntuu olevan, kun elämän helpottaminen erilaisilla vimpaimilla on niin syvään iskostunut. Onneksi on aikaa. Sitten, kun minusta aika jättää, haluan lähteä täältä hyvällä omalla tunnolla siitä, että olen yrittänyt palauttaa luonnolle takaisin sen, mitä olen siltä vienyt. Jos tämä kaikki elämä täällä onkin pelkkä testi, niin ihmiskunta on totaalisesti epäonnistunut. Mitä, jos elämäntarkoitus onkin se, että olemme täällä toinen toisiamme varten ja meitä testattaisiin, miten hyvin olemme osanneet kantaa vastuuta luonnosta, eläimistä ja toinen toisistamme? Huh huh.

 

                         FullSizeRender.jpg

                                          Hyvinvointi-Suomi uransa huipulla