Eilen havaitsin ensimmäistä kertaa keväisen fiiliksen. Räystäät tippuivat ja linnut livertelivät aivan eri tavalla kuin talvisaikaan. Tuli taas turvallinen olo kaiken jatkuvuudesta, siitä, että luonto synnyttää taas kohta uutta. Oikein sormet syyhyvät päästä pihahommiin. Kerran aikani kuluksi päätin siivota yhden vanhan puulaatikon tuvan kaapistoista ja löysin sieltä vanhoja lehtiä. Olivat edellisten asukkaiden. Lueskelin niitä ja sain uusia inspiraatioita tulevaa kesää varten.

Olen suunnitellut kasvihuonetta etupihalle. Haluan rakentaa sen vanhoista ikkunalaseista ja pokista. Täytyypä vierailla rakennustavaroiden kierrätyspaikassa. Olen ollut siellä ennenkin ja se oli täynnä laseja. Lisäksi kuistin oikominen alkaa heti, kun säät sallivat. Ensin alkuun silmissä kimalteli vanhan näköiseksi uusittu kuisti ja näin oman vinon ja rikkinäisen kuistini jotenkin kelpaamattomana. Kunnes tajusin, että meinasin taas mennä lankaan. On se jännä, mitenkä sitä alkaa haluamaan aina vaan enemmän ja enemmän. Onneksi ymmärsin, että minun ei tarvitse muuta kuin purkaa sen verran kuistia, että on voimia suoristaa se ja laittaa kiviä enemmän sokkeliksi. Samat laudat vaan takaisin seiniin ja lattiaan. Toki rikkinäiset täytyy vaihtaa ja sähköjohto täytyy laittaa roikkumasta menemään katonrajaa pitkin. Mutta ei tarvitse purkaa käyttökelpoista ja tuoda uutta tilalle. Sen verran täytyy kunnostaa, että ulko-oven saa kiinni. Nyt vanhat puuoviparat ovat turvonneet ilmankosteudessa sen verran, että niitä ei saa kiinni. Onneksi kuistin ja eteisen välisen oven saa lukkoon, niin voi nukkua yön rauhassa.

Muutenkin aion tehdä isomman tavararemontin (luopua roinasta), kun viimeinenkin lapsistani lähtee maailmalle ensi syksynä. Hän vie joitakin huonekaluja mukanaan ja olen ajatellut, että uusia en ota tilalle. Jos jotain tulee uutta, se on koko seinän peittävä kirjahylly kammariin, koska rakastan kirjoja. Lisäksi haluan tupaan kunnollisen vanhoista leveistä laudoista tehdyn ison ruokapöydän, jossa mahtuu leipomaan leipää.

Riihi alkaa olemaan tyhjä. Eli yksi suunnitelmistani on toteutunut. Riihi on pakko kunnostaa jossakin vaiheessa, kun se on painunut ja osa hirsistä on niin lahonnutta, että niitä pitää vaihtaa. Lisäksi pitää tilkitä ja tehdä riihi sellaiseksi, että siellä voi pitää pari vuohta ja kanoja. Mutta se ei ole ensi kesän juttu. Pikkuhiljaa.

Katselin tässä yhtenä päivänä kiikarilla pellolle ja kissani istui pöydällä vieressäni katsellen myös ulos. Yht'äkkiä kiikarin lasissa vilahti joku ja ensin luulin, että jonkun isokokoinen koira on karkuteillä. Mutta se olikin valkohäntäpeura iloisesti loikkien. Kissa oli tiputtaa silmät päästään ja meni pitkään, kun se mukamas näki joka puolella jotain merkillistä. En tiedä, miksi olen tykästynyt peuroihin ja hirviin. Ehkä se on se, että hirvet ensinnäkin ovat suurudessaan ja jyhkeydessään kunnioitettavan näköisiä ja peurat ovat todella kauniita ja siroja. Jotkut ovat sanoneet, että kyseiset luontokappaleet ovat käyneet harvinaisiksi. Voi olla joillakin alueilla, jotka ihmiset ovat vallanneet eläimiltä itselleen. Täällä varsinkin peuroja näkee vähän väliä, koska tämä on monen metsän takana hieman syrjemmässä ns. sivistyksestä. Täällä on lähellä myös suoalueita, joilla metsäneläimet viihtyvät ja tulevat aina välillä juomaan metsäpurolle.

 

                              IMG_1545.jpg

                                              Kunnostettava riihi

 

Pienoinen yllätys oli eilen, kun menin hakemaan kaivoltani vettä. Koko kaivon ympärystä oli veden vallassa puolisääreen. Kaivo on aikanaan tehty vähän hölmölle paikalle, kun se on kuin pienessä kuopassa. Tottakai kaikki sadevedet ja harjulta alas lumen sulamisen seurauksena tulevat vedet kerääntyvät kaivon ympärille. En uskalla ottaa kaivovettä juomavedeksi. Toki pesuvetenä käy mainiosti. Onneksi saan toistaiseksi pojalta vettä kanisteriin. Täytyy kelien lämmettyä alkaa korjaamaan kaivoasiaa niin, että veden saa ohjattua itse tehtyä ojaa pitkiin tienvarsiojaan. Nyt vettä on kyllä muuallakin, kun on lisäksi satanut paljon. Metsäpuro ei enää solise, se kuohuu kuin koski. Äänen kuulee hyvin pihaan. Kävin katsomassa purolla ja se tulvii yli. Vettä tulee nyt myös metsätietä pitkin alas. Lisäksi vesi ei tunnu liikkuvan naapurin peltojen välissä olevaa ojaa pitkin järveen vaan vesi kertyy siihen, mihin se kuohuna laskee. Tosin minua se ei haittaa yhtään, vaikka jonakin päivänä löytäsin herätessäni pienen järven tien toiselta puolelta pellolta.